3.Juttu - Kampiakseli - osa 3

Raili istui keittiön pöydän ääressä ja katseli ulkona näkyvää syyskuista maisemaa. Niityllä makaavat kaadetut heinät ja kukat olivat loppukesän auringonpaisteen kellastamia, kesän runsaus oli vaihtunut syksyn odottavaan seesteisyyteen.

Railin maatessa jalka kääreissä sohvalla Reino oli ottanut ja siimannut niityn loppuun. Lämmin hymy karehti Railin kasvoilla; Reino oli ryhtynyt työhön omatoimisesti, ilman kehotuksia, päivittelemättä surkeaa sateista säätä.

Kun työ oli tehty ja Raili kiittänyt avusta, Reino oli vilkaissut Railia syrjäsilmin ja sanonut, että siimaaminen oli miesten hommaa ja että hän hoitaisi sen tästä lähtien itse. Railin hymy leveni. Se oli Reinon tapa pyytää anteeksi jurotustaan ja ynseyttään Railin rakasta kukkaniittyä kohtaan.

Raili toki tiesi, että niittojäte olisi pitänyt haravoida pois pari päivää niittämisen jälkeen, mutta hän ei ollut raaskinut mainita asiasta Reinolle. Siimaaminen oli ollut häneltä jo aivan tarpeeksi iso myönnytys. Tämä vuosi mentiin näin ja ensi kesänä Raili haravoisi niityn itse.

Railin ajatus kiertyi takaisin onnettomuuteen. Muistikuvat niityn tapahtumista olivat edelleen hataria ja sekavia, mutta terveyskeskuskäynti oli kirkkaana Railin mielessä. Raili rypisti kulmiaan. Hän ei saanut omituisen kirkassilmäisen mummelin sanoja mielestään.

”Eikö se ole kunnolla niitetty?”
Railia vastapäätä istuva Reino katseli kysyvästi vaimonsa kurtistuneita kulmia.
”On toki, on siistiä työtä. Siitä se ensi kesänä lähtee taas kasvamaan.”
Raili hymyili miehelleen, Reino oli tosiaan tehnyt hyvää työtä.

”Mutta, tulipa tässä mieleen... Mihin sinä laitoit sen, hmm, kurkkupurkin?”
”Tuolla se on verstaan hyllyssä. Aattelin, että jos sen putsaa ja hioo ruosteesta ja irrottaa sen teräväreunaisen kannen, sinä voisit vaikka maalata sen. Tehdä siitä kukkapurkin puutarhaan tai jotain... Kun tykkäät sellasista omituisista astioista.”

Railia kylmäsi. Hän muisti oikein hyvin sen ensimmäisen kuvan jonka Reino oli hänelle näyttänyt, kuvan kirkkaasta metallisesta vänkkyräisestä esineestä. Kampiakselista. Ja nyt oli kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan...

”Juu, tuopa onkin muuten hyvä idea. Käyn sitä kattomassa tänään, jos näillä kepeillä jaksan verstaaseen asti loikkia.”
Reino vilkaisi keittiön seinää vasten nojaavia kyynärsauvoja ja nyökkäsi.
”Sano jos et jaksa, niin tuon sen purkin tuohon kuistille.”

”Mistäköhän se on mahtanut meidän niitylle ilmestyä, se... kurkkupurkki..?”
Reino katseli ikkunan takana avautuvaa syksyistä maisemaa, ilme oli poissaoleva.
”Mistä noista tietää, ollut siellä varmaan jo kauan.”

*****

Matka verstaalle tuntui pitkältä, mutta Raili ei aikonut antaa periksi. Asiaan oli saatava selvyys, muuten hän ei saisi rauhaa. Mitä mummeli olikaan sanonut?
”Ei se oikeasti ole siellä. Odotappa vaan, kohta se on jotain ihan muuta.”

Ja sitten valokuva oli muuttunut. Raili oli Reinon ulkona puuhaillessa tutkinut miehen kännykän eikä sieltä ollut löytynyt kuvaa kampiakselista. Kuva oli siis todellakin muuttunut, vaihtunut toiseksi. Mutta eihän niin voi tapahtua*?

Reino oli jättänyt verstaan raskaan oven Railia varten auki. Taivas oli alkanut pilvehtiä ja verstaassa oli hämärää. Raili katseli ympärilleen. Seinillä roikkui riveittäin työkaluja, nurkassa seisoi muovinen tynnyri täynnä pitkävartisia harjoja, haravia, petkeleitä ja muutama rautakanki.

Hyllyt olivat täynnä tavaraa. Riveittäin purkkeja ja purnukoita joissa Reino säilytti ruuveja ja muttereita, nauloja ja muita pikkuesineitä. Verstas oli pullollaan tarpeellista tavaraa, mutta kaikki oli silti siististi järjestyksessä.

Ja siinä, keskimmäisellä hyllyllä verstaan sivuseinustalla makasi kampiakseli. Raili henkäisi syvään, sydän hakkasi hurjasti. Uutuuttaan kiiltävä metalliesine erottui selvästi verstaan hämäryydessä. Se OLI kampiakseli, ei kurkkupurkki!

Raili otti muutaman askeleen ovelta hyllyn eteen ja pysähtyi sitten katselemaan uudelleen ympärilleen. Missään ei näkynyt ruosteista peltipurkkia, ei vaikka Raili kuinka tarkkaan katseli. Tämä se oli se niityltä löytynyt esine!

Varovasti Raili asetti toisen kyynärsauvoista nojalleen hyllyn reunaa vasten ja kurotti sitten hieman arkaillen kätensä kohti hyllyllä makaavaa metalliesinettä. Esine tuntui kylmältä ja sileältä Railin käteen. Se näytti raskaalta eikä Raili edes yrittänyt nostaa sitä.

Tämä esine oli aivan uusi, tuliterä vaikka oli maannut niityllä koko talven. Raili ei uskonut, että kampiakseli olisi ollut niityllä jo edellisenä kesänä. Ei olisi voinut olla, hän olisi nähnyt sen viime vuonna niittyä siimatessaan. Syksyllä se oli niitylle ilmestynyt, jotenkin.

Sitä paitsi, jos kampiakseli olisi ollut kokonaan maahan hautautuneena, kuinka se saattoi edelleen olla näin kirkas ja ruosteeton? Esine oli kuin suoraan kaupan hyllyltä. Raili silitti mietteissään teräksistä pintaa joka nyt tuntui värisevän kosketuksesta. Teräksen kylmyys tuntui lisääntyvän, se melkein puraisi Railin sormenpäitä. Kuin jäätä olisi sivellyt.

Ulkona pilvehtivä taivas välähti valkoiseksi ja hämärä verstas tuntui hetken kylpevän häikäisevässä valossa. Raili horjahti, tarrasi kädellään hyllyn reunaan ja sulki silmänsä. Hän oli yhtäkkiä kauttaaltaan kananlihalla, aivan kuin verstaaseen olisi puhaltanut kylmä viima.

Railia kuvotti hieman ja verstas tuntui huojahtavan. Hän avasi varovasti silmänsä ja keskitti katseensa verstaan seinällä roikkuvaan lehtisahaan. Matka verstaalle oli ehkä sittenkin ollut liian pitkä toipilaalle, kun yhtäkkiä alkoi näin heikottaa.

Raili odotti hetken ja olo alkoi tuntua taas varmemmalta. Silmien edessä leijailevat haamukuvat alkoivat haalistua. Erikoista, että vielä syyskuussa näkyy elosalamoita. Niitä on tainnut tänä vuonna olla tavallista enemmän.

Raili siirsi hitaasti katseensa takaisin hyllyllä seisovaan esineeseen ja kosketti uudelleen sen karheaa pintaa. Hauska se Reinon ajatus hioa tämä ja maalata kukkapurkiksi. Lemmikinsininen voisi olla hyvä väri, se erottuisi hyvin vaikka kelokannon päältä. Mutta pohjaan pitää porata reikiä kasteluveden valua pois.

Raili hymyili uneliaasti. Kurkkupurkit ovat monikäyttöisiä* esineitä.

*****

Kumma Juttu... Mitä ihmettä tässä tapahtuu? Ovatko välähdykset elosalamoita vaiko jotain ihan muuta..?

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu päättyy? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.
Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 7.10.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Kampiakseli - Lorun Loppu

3 kommenttia:

  1. Pää tuosta vierestä arveli, että tässä on kyse joukkohypnoosesta. Jututtajasta tämä ei kyllä kuulosta kovinkaan vakuuttavalta...

    VastaaPoista
  2. Tässä on ihan selvästi menossa rinnakkaistodellisuuksien sekoittuminen. Ne välähdykset näkyy aina kun todellisuudet risteää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou vau, tästä aukeaa paljon mahdollisuuksia..!

      Poista