3.Juttu - Kampiakseli - osa 2

Terveyskeskuksen kirkkaat kattovalot koskivat silmiin. Raili makasi rautasängyssä käytävällä ja yritti siristelemällä suojata silmiään. Sulkea hän ei silmiä halunnut, koko käytävä alkoi silloin heilua ja kuvotus peitti alleen jalassa tuntuvan jomottavan kivun.

Suu tuntui kuivalta, mutta juotavaa ei oltu annettu. Shokki, sanoivat, ei saa juoda mitään. Olivat sentään antaneet jotain kipuun, mutta vain vähän, ensiavuksi. Pää tuntui sumealta ja raskaalta, vain kipu oli todellista.

”Ootko hereillä? Miltä tuntuu?” Reinon ääni kuulosti huolestuneelta ja kireältä, yritti kuiskata jottei häiritsisi.

”Juu, tässä ollaan.” Raili käänsi hieman päätään ja yritti hymyillä. Reinon kasvot olivat kalpeat ja ryppyiset, pelästys näkyi niillä yhä.

Railin muistikuvat olivat hatarat. Ensin se kauhea kipu, sitten hämärä mielikuva heinien huojumisesta näkökentän laidalla ja Reinon kaukaa kuuluva hätääntynyt ääni. Sitten sireeni jostain kaukaa. Lisää kipua, kun jalkaa liikutettiin ja sitten ambulanssissa Reinon pelästynyt naama häälymässä yläpuolella.

”Yritä kestää, pääset kohta lääkäriin. Kyllä tuosta vielä jalka tulee.” Reinon kylmän ja nahkean käden kosketus Railin kuumassa ja kuivassa kädessä tuntui yllättävän hyvältä. Raili hymyili uudelleen.

”Mitä tapahtui? Siellä niityllä... Hajosiko siimaleikkuri?”

”Siima tarttui maan alta pilkistäneeseen kampiakseliin.”

”Kampiakseliin?”

”Niin, se on semmoinen auton moottorin osa, et sinä sitä tiedä.”

Auton moottorin osa...

”Miten niin auton moottorin osa? Mistä se sinne oli tullut?”

Reino irrotti otteensa Railin kädestä ja kaiveli tohkeissaan kännykkää taskusta.

”Kato, otin siitä kuvan.”

Raili erotti pienellä ruudulla vänkkyräisen kiiltävän metalliesineen niittyheinien joukossa.

”Siima nykäisi sen irti maasta ja se kolautti sua sääreen*. Ei sentään onneksi siima osunut, tuo kampiakseli vaan.”

Railista kuva näytti jotenkin oudolta. Esineen muotoa oli vaikea erottaa, mutta se johtui varmaan kivusta ja kipulääkkeistä. Raili sulki silmänsä ja odotti alkaisiko käytävä heilua.

"Onpa kirkas esine. Ei uskoisi, että se on auton moottorista.”

”Niin...” Seurasi pitkä hämmentynyt hiljaisuus, kun Reino mietti asiaa.

”Tuo on muuten totta. Se näyttää ihan upouudelta, suoraan tehtaasta tulleelta. Onpa kumma, luulisi että näkyis edes vähän ruostetta, kun se on maannut siellä niityllä osittain maan alle hautautuneena...”

Raili avasi silmänsä ja näki Reinon rypistävän kulmiaan mietteliäänä.

”Ei se siellä ainakaan viime kesänä ollut, olisinhan minä muuten törmännyt siihen jo silloin. On varmaan tullut sinne talven aikana.”

Raili avasi silmänsä nyt aivan ammolleen. Mutta hetkinen... Aivan uusi moottorin osa heidän kukkaniityllään. Mistä se oli sinne tullut? Lähistöllä ei ollut naapureita jotka olisivat voineet heittää sen niitylle. Sitä paitsi miksi kukaan nakkaisi pois aivan tuliterän osan?

Railin sänky tuntui heilahtavan ja käytävä leimahti silmänräpäyksen ajaksi täyteen valkoista valoa. Raili sulki kiireesti silmänsä, suljettujen luomien sisäpinnalla näkyi käytävän kattolamppujen hehkuvat kuvajaiset. Nuo loisteputket pitäisi kieltää lailla!

”Ei sitä sinne kukaan heittänyt ole.”

Raili ja Reino hätkähtivät molemmat, kun kuulivat ohuen hieman värisevän äänen aivan vierestään. Railin sängyn viereen käytävälle oli ilmestynyt pieni käppyräinen mummeli rollaattorinsa kanssa. Mummeli katseli Railia suoraan silmiin, hänen katseensa oli kirkas ja pistävä. Tämä mummeli ei ollut vanhuudenhöperö.

”Anteeksi mitä?”

”Ei se oikeasti ole siellä. Odotappa vaan, kohta se on jotain ihan muuta. Niin siinä aina käy, ei ne koskaan kestä kovin kauaa.”

Mummeli hymyili ystävällisesti ja jatkoi köpöttelyään käytävää pitkin poispäin.

Raili tuijotti sanattomana mummelin hitaasti loittonevaa köyryä selkää. Siis mikä ei ole oikeasti missä? Mitä ihmettä mummeli höpötti?

”Mitähän se tuo mummeli tuolla tarkoitti...”

”No mukavahan se on toivottaa vieraalle pikaista paranemista. Ystävällinen mummo.”

Railin niskakarvat nousivat hitaasti pystyyn. Nyt ei kaikki ollut ihan kohdallaan...

”Näytäppä vielä sitä kampiakselia.”

”Kampiakselia?”

”Niin, sitä mikä siellä niityllä oli.”

Reino tuijotti Railia sen näköisenä, kuin Raili olisi yhtäkkiä alkanut puhumaan kiinaa.

”No justiinsahan sinä näytit sen kuvan sieltä kännykästä.”

”Jaa niin se kurkkupurkki? No tässä. Vaikka ihan tavallinen ruostunut metallipurkki se on, ruosteinen ja multainen.”

Nyt oli Railin vuoro tuijottaa Reinoa. Reino ojensi kännykkäänsä ja Raili näki kännykän ruudulla vanhan ruosteisen kurkkupurkin niittyheinien joukossa.

”Oli vain onni onnettomuudessa ettei tuo terävä purkinkansi osunut sun jalkaan. Olis voinut koko jalka leikkautua irti...”

”Jaha, lähdetäänpä sitten lääkärin juttusille. Kohta se olo helpottaa.”

Sängyn jalkopäähän ilmestynyt hoitaja hymyili ystävällisesti*.

*****

Kumma Juttu... Siis oliko se kampiakseli vai kurkkupurkki? Ja mitä mummeli tiesi asiasta..?

Lukija, tiedätkö mitä ihmettä tässä on meneillään? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.

Juttu jatkuu perjantaina 29.9.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Kampiakseli - osa 3