1.Juttu - Ambulanssi - Lorun Loppu

LORUN LOPPU – kiitos ajatuksesta Anonyymi!

Telle astuu poliisilaitoksen ovesta kadulle ja vetää syvään henkeä. Kalvakas auringonvalo häikäisee silmiä, viileä tuulenvire tuntuu jääkylmältä hien kostuttamalla iholla. Miksei miehet koskaan voi tehdä niin kuin niiden pitäisi?!

Se oli aivan yksinkertainen suunnitelma. Petteri tuli rantaan juuri sopivalla hetkellä, juuri kun Juha oli vetänyt viimeisen henkäyksensä, aivan kuten Telle oli suunnitellut. Sitten paljon hysteeristä itkua, sekavaa sopertamista kuinka Juha oli taas uhannut tappaa, kuinka se oli ollut itsepuolustusta, vahinko, kuinka kaikki luulivat, että Juha oli mukava mies eikä kukaan nyt uskoisi Telleä. Ja Petteri lohdutti ja sanoi, että ei hätää, hän hoitaisi asian. Juuri niin kuin Telle oli suunnitellut.

Loppu olikin sitten ollut helppoa. Petteri jopa veti veitsen Juhan rinnasta jättäen siihen omat sormenjälkensä. Tämä oli ollut bonus, Tellen ei tarvinnut asetella veistä Petterin käteen hänen maatessaan Juhan ruumiin päällä. Pieni hymynkare värehtii Tellen suupielessä: kukapa olisi uskonut, että se vanha 'saippua sukassa'-kikka toimisi niin hyvin. Petteri oli lyyhistynyt ääntä päästämättä kasaan. Näyttämö oli valmis.

Sitten vain veitsi sormenjälkineen muovipussiin ja pois paikalta. Veitsen vieminen Juhan pukukaappiin oli ollut yhtä helppoa kuin ennenkin, olivat pelastuslaitoksella jo tottuneet siihen, että Telle toi Juhan eväät juuri niihin aikoihin. Veitsi ja eväät kaappiin ja kaikki oli valmista. Sitten vain odottelemaan, että ruumiit löytyisivät. Juuri niin kuin Telle oli suunnitellut.

Mutta sitten asiat olivatkin saaneet kumman käänteen. Pelastuslaitokselta tietenkin soitettiin, että Juha ei ollut tullut töihin. Mutta poliisista ei otettu yhteyttä löytyneestä avomiehestä. Telle odotteli seuraavaan päivään ja meni sitten tekemään Juhasta katoamisilmoituksen. Mutta kuinka oli mahdollista ettei ruumiita oltu löydetty? Ne olivat aivan näkyvillä siellä rantakivikolla. Olisiko eläimet voineet raahata ne veteen..?

Telle vilkaisee ympärilleen. Ilma on kaunis ja ihmiset kulkevat kadulla kiireettä, huolettomina. Telle tuntee uuden vilunväristyksen. Nyt hän tietää miksi ruumiita ei oltu löydetty. Petteri ei ollutkaan ollut kuollut vaikka Telle oli lyönyt niin kovaa kuin jaksoi ja vielä huolellisesti tarkistanut pulssin. Miten tämä oli mahdollista? Miksei miehet voi ikinä tehdä niin kuin niiden pitäisi?!

Ironisinta kaikessa oli se, että Juha todellakin oli ollut mukava mies. Mukava, leppoisa, turvallinen, huumorintajuinen, huolehtivainen. Elämä oli helppoa ja tasaista, kaikki oli kunnossa ja paikallaan. Mutta Telle ei halunnut helppoa ja tasaista. Telle halusi vauhtia ja draamaa ja juhlia ja kimallusta! Tasainen turvallinen arki tuntui ahdistavalta vankilalta ja Tellen oli yhä vaikeampi sietää tilannettaan.

Telle oli suunnitellut lähtöä jo kauan, kun Juha itse yllättäen tarjosi ratkaisun. ”Kulta, laitetaan mulle henkivakuutus isolla summalla, niin että jos mulle tapahtuu jotain, sulla ei ole hätää.” Sillä hetkellä Telle tiesi kuinka hän pääsisi tukalasta tilanteesta ja saisi vielä mukavan pesämunan tulevaa varten. Telle huolehti toki, että myös hänelle itselleen avattiin henkivakuutus. Telle ei ollut tyhmä eikä hän aikonut jäädä kiinni.

Todellinen onnenkantamoinen oli tavata Petteri. Kuinka sattuikaan, että baaritiskillä juuri Tellen viereen istui juuri tämä herkkäuskoinen maalaispoika juuri sillä hetkellä, kun Telle tarvitsi sopivan syntipukin. Ja kuinka sattuikaan, että Petteri oli niin saman näköinen kuin Juha... Ehkä poliisi ajattelisi teon syyksi identiteettivarkauden tai jotain muuta kummallista? Sen varalta Telle oli työntänyt Juhan lompakon Petterin takataskuun.

Petteri oli heti uskonut Tellen surullisen tarinan väkivaltaisesta narsistiavomiehestä ja muutaman kyynelten sävyttämän sänkyreissun jälkeen syntipukki oli kiltisti lieassa.

Ja nyt Petteri istuu poliisilaitoksella muistinsa menettäneenä eikä Juhan ruumista vieläkään ole löydetty. Kuinka kauan siinä menee ennen kuin kadonnut julistetaan kuolleeksi ja vakuutusrahat maksetaan? Seitsemän vuotta..? Ja entä jos Petterin muisti palautuu ja hän kertoo poliisille koko tarinan? Ei, Tellellä ei totisesti ollut aikaa odottaa! Juha pitää löytää nyt heti tai kaikki on hukassa.

Telle rypistää kulmiaan. Lähestyvän ambulanssin sireeni häiritsee keskittymistä... Siellä rannalla Petteri oli sanonut, että siinä lähellä oli paikka josta Juha ruumista ei koskaan löydettäisi eikä Tellen tarvitsisi enää pelätä kiinnijäämistä. Olisiko Petteri tokkurastaan huolimatta raahannut Juhan sinne*? Voisiko tilanteen vielä pelastaa?

Telle nostaa katseensa, ryhdistäytyy ja astuu suojatielle. Katseessa on terästä, askel määrätietoinen. Hän löytää Juhan vaikka henki menisi! Ambulanssin sireeni kuuluu aivan vierestä, jarrut kirskuvat ja auton torvi tööttää äkäisesti. Miksei miehet koskaan voi tehdä niin kuin niiden pitäisi?

SEN PITUINEN SE.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.