6.Juttu - Valkoinen vasikka - osa 3

Seison keittiön ikkunassa ja katselen vasikkaa. Kaunis valkoinen eläin laiduntaa rauhallisesti pihassa, nostaa välillä turpansa heinikosta ja jauhaa suullistaan kaukaisuuteen katsoen. Se ei tunnu reagoivan mihinkään pihalla näkyvään liikkeeseen, jatkaa vain mietteliään oloisena elelyään.

Naapureista ei ole kuulunut mitään. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä, kukaan ei tunnu kaipaavan vasikkaa. Nyt kesällä kaikki on hyvin, pihassa riittää ruokaa ja navetta tarjoaa tarvittaessa sateensuojan. Mutta kesä ei kestä ikuisesti.

Entä jos vasikka on tuossa vielä syksyllä, kun ruoho ei enää kasva? Entä jos se ei lähdekään itsekseen niin kuin Kaupan Maija ja Toriseva sanoivat? Mitä minä teen vasikalle sitten, kuinka hoidan sitä talven yli? Navettaa ei pysty lämmittämään, tänne sisällekö minä sen talveksi otan?

Ryhdistäydyn. Minä olen toimittaja, journalisti, tottunut tiedon hankintaan. Onhan se nyt kumma, jos en saa selvitettyä mikä vasikka tuo on! Kiiruhdan läppärin ääreen ja keskityn. Ensin selvitän vasikan rodun ja sitten keillä on tuollaista karjaa.

Kuvat ja tekstit vilisevät ruudulla. Lopulta silmäni osuvat tutun näköiseen eläimeen: lapinlehmä! Vasikka kuuluu pohjoissuomenkarjaan. Mutta netin mukaan rotu on uhanalainen, siihen kuuluu enää alle neljäsataa yksilöä.

Uhanalainen kantasuomalainen perinnerotu. Ja nyt yksi sen edustajista laiduntaa minun pihassani? Nousen pöydän äärestä ja palaan ikkunaan. Vasikka on lopettanut syömisen, se seisoo hievahtamatta ja tuijottaa minua. Häntä heilahtaa.

Jos vasikka todellakin kuuluu uhanalaiseen rotuun, viranomaiset pystyvät varmasti selvittämään kenelle se kuuluu. Palaan pöydän ääreen ja jatkan hakujen tekemistä. Vasikka on saatava kotiin!

*****

Tuntien nettisurffailun tulokset ovat laihat. Tiedän toki nyt, että Faba ja Maatiainen ry ovat ne tahot jotka todennäköisesti pystyvät löytämään vasikan kodin, ja niihin otankin yhteyttä heti maanantaina. Mutta muutoin hakutulokset ovat vain sekoittaneet pakkaa.

Läppärini ruudulle on alkanut nousta todella omituisia asioita koskien valkoisia eläimiä. Etenkin valkoiset porot tuntuvat minusta jotenkin enteellisiltä, tärkeiltä. Voisiko valkoinen vasikkani olla samanlainen onneneläin kuin valkoinen vaadin poroisännille?

Vai pitäisikö minun ennemmin suhtautua siihen niin kuin Blombergin elokuvan miehiä metsästävään valkoiseen peuraan? Nousen pöydän äärestä ja menen ikkunaan. Onko tuo pihassa seisova valkea eläin vaarallinen taruolento* vaiko ihan tavallinen naudan lapsi?

Vasikka seisoo edelleen heinikon keskellä ja tuijottaa minua. Näkymässä on jotain outoa... Aivan, vasikka ei ole liikahtanut sen jälkeen, kun sitä viimeksi katsoin. Tunnen niskakarvojeni nousevan pystyyn. Ei mikään eläin seiso hievahtamatta paikallaan tuntikausia. Ei mikään tavallinen eläin ainakaan.

Kiiruhdan ovelle ja nappaan ohi mennessäni Pikin remmin. Kaikki ei ole kohdallaan. Vatsaani kuristaa, minua pelottaa.

*****

Kävelen hitaasti talon vierustaa Pikin kopin luo ja tarkkailen samalla sivusilmällä vasikkaa. Vasikan katse seuraa jokaista liikettäni. Suu on alkanut taas jauhaa ja häntä heilahtelee laiskasti, mutta muutoin vasikka ei liiku.

Myös Piki on aivan hiljaa. Se seisoo paikallaan ja tarkkailee kasvojani, kun kumarrun irrottamaan sen juoksulangasta. Se ei innostu edes siitä, kun loksautan remmin lukon kiinni sen kaulapantaan. Silitän Pikin päätä ja sen häntäkippura värähtää, mutta muutoin se vain seisoo ja odottaa.

Suoristan selkäni ja katson vasikkaa. Lähden hitaasti kulkemaan sitä kohti ja tunnen Pikin seuraavan vieressäni, edelleen kasvojani tuijottaen. Eläimet eivät katso toisiaan, eivät näytä edes huomaavan toistensa olemassaoloa.

Seison nyt vasikan edessä ja ojennan hitaasti käteni. Vasikka ei irrota katsettaan silmistäni, minuun päin suunnatun silmän katse on kiinteä ja vakaa. Sitten vasikka ojentaa hitaasti turpansa ja koskettaa kättäni. Tunnen pehmeän lämpöisen kosketuksen kädessäni, kostean turvan hipaisu on kuin hyväily.

Vasikka kääntyy hitaasti ja lähtee kulkemaan pihamaan poikki kohti metsän reunaa. Seison Pikin kanssa paikallani ja katselen vasikan verkkaista keinuvaa kävelyä. Vasikka pysähtyy ja kääntää päätään, katsoo minua jälleen silmiin. Se haluaa, että seuraan.

Tunnen oloni epätodelliseksi, en ole enää varma olenko hereillä. Ehkä olenkin nukahtanut läppärini ääreen ja tämä on vain unta? Tunnen jalkojeni liikkuvan, kun lähden seuraamaan vasikkaa. Miksipä ei? Eihän unessa voi tapahtua mitään oikeasti pahaa.

*****

Vasikan keinuva hahmo häviää hetkeksi näkyvistäni metsäpolun mutkan taakse. Kiiruhdan askeleitani ja Piki seuraa minua edelleen. Koira ei ole päästänyt ääntäkään kävelymme aikana, se on vain kävellyt vieressäni ja tuijottanut kasvojani.

Polun mutkaan päästyäni näen polun pujahtavan kahden tiheän katajarykelmän välistä metsäaukiolle. Muistan olleeni täällä aiemminkin, kun tutkimme Pikin kanssa maastoja sopivien kävelyreittien löytämiseksi. Silloin en ollut huomannut aukiota, olimme jatkaneet matkaa polkua pitkin kohti järveä.

Astun aukiolle ja näen vasikan pysähtyneen sen keskelle. Vasikka seisoo rauhallisesti paikallaan ja katselee minua. Tummia havuja vasten katsottuna valkoinen eläin hohtaa kirkkaana, kuin valaistuna. Lähestyn hitaasti ja huomioni kiinnittyy erikoiseen matalaan puuhun vasikan takana.

Matala, kuin latvastaan katkaistu kuusi jonka oksat leviävät vaakatasossa vyötäröni korkeudella. Hätkähdän ja pysähdyn. Tapionpöytä! Vasikka on johdattanut minut vanhalle uhripaikalle!

Vasikka seisoo kaikessa rauhassa puun vieressä, katselee minua pää alhaalla. Tunnen kuinka solmu vatsassani kiristyy ja sydämeni hakkaa kuin kiivaan juoksun jälkeen. Nielaisen ja astun lähemmäs.

Vasikan toisella puolen näen ympyrän muodossa kasvavia heinäryppäitä ja harmaan, Tapionpöydän korkuisen kiven. Lähemmäksi astuessani näen, että heinäryppäiden keskellä kiven edessä on vettä. Jyskyttävä sydämeni hyppää nyt kurkkuun ja henkeni salpautuu.

Lähde. Aukiolla on myös Lähde, portti Alisiin*. Jalkojani heikottaa, kun polvistun kömpelösti Lähteen äärelle. Tunnen vasikan turvan hipaisun niskassani ja Pikin kyljen lämmön, kun se asettuu makuulle jalkaani vasten nojaten.

Kumarrun hitaasti eteenpäin ja silitän varovasti veden pinnalla kelluvat lehdet ja neulaset syrjään. Katson Lähteen silmään, se näyttää pohjattomalta, kirkas tumma vesi näyttää jatkuvan maan syvyyksiin.

Näen oman kuvajaiseni veden tyynessä pinnassa. Sitten kuvajaiseni viereen piirtyy vasikan valkoinen naama, kun se seisoo aivan yläpuolellani. Katseemme kohtaavat veden pinnan kautta.

*****

Kumma Juttu... Mikä on tämä paikka johon vasikka on Juuson johdattanut?

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu Jatkuu ja Loru Loppuu? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan ratkeaako valkoisen vasikan arvoitus.

Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 18.11.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Valkoinen vasikka - Lorun Loppu

2 kommenttia:

  1. Vasikka on aiemminkin vienyt ihmisiä. Kummitusvasikka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sellainen sielunlintu tyylinen airut... Huu, jännä ajatus!

      Poista