5.Juttu - Luenta - osa 3

Soile katseli käsiään. Kortit pyörivät niiden välissä hitaasti ja sulavasti, solahtelivat toistensa lomiin niin vaivattomasti. Korttien koskettaminen oli rauhoittavaa, tuttua, suorastaan nautinnollista. Soile oli aina rakastanut kortteja, heti ensimmäisestä pakastaan lähtien.

Intohimoisesta suhtautumisestaan huolimatta Soile ei koskaan tehnyt pöytää itselleen. Ei koskaan! Se olisi paras mahdollinen tapa saada päänsä sekaisin ja tappaa kaikki omintakeinen aloitteellisuus joka hänessä asusti.

Hän oli nähnyt sen niin monta kertaa. Jotkut hänen asiakkaistaan olivat käyneet hänen luonaan jo vuosia. Useimmat tulivat kerran kuussa, laskivat hieman nolostuneina leikkiä siitä että luennasta oli tullut heille hauska tapa. Ihan vain mielen piristykseksi kävivät...

Jotkut taas olivat jääneet koukkuun ihan kunnolla. Kävivät kerran viikossa, aina samana päivänä samaan kellonaikaan. Aina sama nälkäinen katse silmissään, kuin ihmettä odottaen. Ja aina se ihme jäi tulematta, jäi seuraavaan kertaan.

Hurjimpia Soilen oli pitänyt kieltää tulemasta. He olivat luovuttaneet elämänsä hallinnan kokonaan korteille, eivät pystyneet tekemään enää yksinkertaisimpiakaan päätöksiä korteilta ohjeita kysymättä.

Soile tunnisti kyllä tällaiset ihmiset ja ohjasi heidät lempeästi ovelle. Meillä kullakin on vastuu omasta elämästämme. Meidän täytyy itse tehdä valintamme. Sitä ei voinut kukaan meistä paeta.

Soilen kädet pysähtyivät, pakka oli valmis. Häntä pelotti... Oliko tämä virhe? Jäisikö hänkin koukkuun, heti ekasta kerrasta? Kahden edellisen päivän luennat eivät olleet tuntuneet tavallisilta, niissä oli ollut jotain henkilökohtaista. Kortit olivat puhuneet Soilelle, eivät hänen asiakkailleen. Tämä asia oli selvitettävä.

Soile henkäisi syvään ja alkoi asetella kortteja silkkiliinalle. Kymmenen korttia, vasemmalle kuuden kortin salmiakkikuvio ja oikealle neljä korttia pystyriviin. Soilen sydän alkoi pamppailla.

Siinä ne olivat, Tuonelan Tyttö ja Vanha Tammi, samoilla paikoilla kuin aiemminkin. Muitakin tuttuja kortteja näkyi, viisi pöydällä olevaa korttia olivat nousseet edellisinä päivinä.

Soile pakotti tärisevät kätensä rentoutumaan, keskittyi ja aloitti.

*****

[Lähtökohta: Tuonelan Tyttö] Kuolema, ympäristön muutos, uusi alku... Mikä minun ympäristössäni on muuttunut? Onko mikään..? Kaikkihan on nyt niin hyvin. Asiakkaita kulkee tasaisena virtana, mieli on rauhallinen ja tyyni, kaikki on ennalta arvattavissa. Rauhallista. Tylsää.

[Esteet: Kalanluinen kannel] Harmonia ja sopusointu, täydellinen onni ja tyytyväisyys, yllättävä käänne... Miten tämä voi olla este? Juuri tämähän on hyvä, juuri tätä minä olen aina halunnut! Mutta... onko tässä kaikki mitä elämästä on odotettavissa? Eikö mikään enää muutu, eikö mikään enää tunnu tämän kummemmalta? Miksi tämä kaikki tuntuu yhtäkkiä niin tylsältä ja pysähtyneeltä?

[Kokemukset: Antero Vipunen] Totuuden ja sisäisen valon etsiminen hiljentymällä ja rauhoittumalla... Niin, tämän minä olen kyllä tehnyt aiemminkin. Ei siitä nyt niin kovin monta vuotta ole kun se työpaikka meni ja jäin tyhjän päälle. Mietiskelin aikani ja sitten tämä kortti-idea ilmestyi jostakin, kuin ulkoa annettuna. Kaikki muuttui silloin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Pitääkö tässä nyt taas yrittää keksiä jotain uutta?

[Lähimenneisyys: Löylyn henki] Tämä onkin uusi kortti, tätä ei ollut eilisessä tai toissapäivän pöydässä. Parantaminen, rentoutuminen, rauhoittuminen, puhdistautuminen... Aivan, sitä se muutos viimeksikin vaati. Ja ai että se tuntui hyvältä! Poltella tuoksukynttilöitä, juoda höyryävän kuumaa teetä ja katsella talvista tähtitaivasta. Ihanaa! Vain sylissä kehräävä kissa puutui. Noh, ei nyt sentään, eläimen omistaminen ei nyt vaan yhtään kiinnostanut. Sitäpaitsi miten elävän olennon edes voisi omistaa?

[Mahdollisuudet: Tulen synty] Uusi alku, piilevien voimavarojen löytäminen, uusien asioiden omaksuminen... Niin, uudet asiat ovat aina mahdollisuus. Puuttuuko minun elämästäni jotain? Mitä uutta tähän voisi lisätä, nyt kun olisi siihen mahdollisuus?

[Lähitulevaisuus: Ukko] Taas uusi kortti. Ongelmien ratkeaminen ja pahasta pääseminen, haasteeseen tarttuminen ja itseensä luottaminen... Ja tämä on siis lähitulevaisuudessa, aivan kohta. Loistavaa, nyt tämä alkaa tuntua todella mielenkiintoiselta! Ehkä minä olisinkin valmis johonkin uuteen?

[Sinä: Virvatuli*] Ja kolmaskin uusi kortti. Saavuttamattoman unelman tavoitteleminen, kyllästyminen, itsepetos... Niin, minua on kieltämättä alkanut kyllästyttää tämä tasaisena junnaava autuas arki. Oliko tämä kuitenkaan se mitä minä silloin aiemmin aloin tavoitella? Silloin korttien lukeminen tuntui niin jännittävältä ja erilaiselta, tuntui että pystyi todella auttamaan ihmisiä. Mutta nyt, nyt se ei enää tunnu riittävän. Mitä minä nyt haluan?

[Ympäristö: Sokean opas] Jälleen uusi kortti, ja tällä kertaa todella sopiva! Sisäinen opas, luova ajattelu, vähittäinen eteneminen... Se on kyllä totta etteivät sukulaiset tai edes ystävät ole voineet ymmärtää tätä minun tapaani elää. Parempi onkin luottaa omaan intuitioon, eivät muut kuitenkaan ymmärtäisi. Kun nyt vaan keksisi mitä minulta puuttuu...

[Toiveet ja pelot: Tulikettu] Ah, tämäkään ei ole noussut aiemmin. Valppaus, viekkaus, oikea ajoitus... Nyt täytyy olla tarkkana, ajoitus on kaiken aa ja oo. Muutos on tulossa, mutta jos en keksi ratkaisua ongelmaan tarpeeksi ajoissa, meneekö minulta hyvä tilaisuus sivu suun?

[Lopputulos: Suuri Tammi] Ja sitten tämä Tammi, pakan voimakkain kortti. Mahdollisuus suureen sisäiseen muutokseen ja kasvuun. Ja sen jälkeen alkaa uusi elämä, uusi matka.

*****

Soile nojasi otsaansa käsiinsä. Sydämen jyskytys oli rauhoittunut ja kädet lakanneet tärisemästä, jäljellä oli enää turta tyyneys. Jotain oli tapahtumassa, jotain täytyi tapahtua... Mutta mitä? Mistä tämä muutoksen tarve oli yhtäkkiä pongahtanut hänen elämäänsä? Miksi asioiden piti muuttua?!

Soile kohotti päätään ja tuijotti edessään silkkiliinalla makaavia kortteja. Jokin häiritsi hänen mieltään, jokin kolkutteli alitajunnan portteja. Pöytää lukiessaan hänen mielessään oli käynyt jokin ohikiitävä ajatus ja siinä ajatuksessa piili ongelman ratkaisu.

Mikä se ajatus oli ollut?

*****

Jutussa on käytetty Susanna Salon uutta upeaa Ukon Pakkaa.

*****

Kumma Juttu... Mitä Soilen elämässä on tapahtumassa?

Lukija, tiedätkö mikä ajatus Soilelta on kadoksissa? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Soilen ongelma ratkaistua.

Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 4.11.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Luenta - Lorun Loppu

4 kommenttia:

  1. Pitäisikö Soilen etsiä uutta työtä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Mutta mitä työtä se olisi? Ja lopettaisiko se oikeasti tylsyyden?

      Poista
  2. Luetko sinä oikeastikin kortteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain luen. Tämä uusi Ukon Pakka on aivan ihana...

      Poista